”Kuka tahansa pääsee kireäksi, kunhan vain dieettaa.”

Tämäntyylisiä lausahduksia kuulee vähän väliä, mutta paikkansapitävyydeltään nämä ovat aikamoista bullshittiä. Ok, normaalissa rasvaprosentissa muutaman kilon siistiminen onnistuu yksinkertaisesti syömällä vähemmän ja/tai liikkumalla enemmän. Mutta mitä kireämpää kuntoa tavoitellaan, sitä enemmän yksilökohtaiset erot ja suoraan sanottuna genetiikka vaikuttaa homman onnistumiseen.

Ihan ensimmäiseksi on kuitenkin pakko eritellä terveyssyistä tapahtuva painonpudotus/laihduttaminen, ja puhtaasti ulkonäkösyistä tapahtuva kireän kondiksen tavoittelu. Molemmissa on omat haasteensa, mutta ne ovat aika erilaisia.

 

Ylipainon pudottaminen

Normaalin kansan keskuudessa laihduttaminen tarkoittaa ylipainon eli liian korkean rasvaprosentin karsimista, ja tavoitteena on yleensä pysyvä painonpudotus. Vaikka fysiologisesti esimerkiksi 5-10 kilon pudotus entuudestaan korkeasta rasvaprosentista ei ole maailman haastavin juttu, tilastot ovat tässäkin asiassa aika tylyä luettavaa: vain 5-10% ihmisistä onnistuu pysyvässä painonpudotuksessa, eli pitämään merkittävän määrän pudotettua painoa poissa useita vuosia. 90-95% porukasta lihoo lopulta takaisin aloituspainoonsa. Toki tässäkin lukemat riippuvat siitä, millä aikavälillä painonpudotusta seurataan, mutta karkea totuus on se, että pysyvä painonpudotus ei ole mikään helppo juttu…

KLIKKAA TÄSTÄ LUKEAKSI KOKO ARTIKKELI

- mainos -