Olen Lucas Otto-Sprunck, 25-vuotias pojankloppi Helsingistä ja aion tehdä kisadebyyttini kehonrakennuksessa 31.8. SKL:n kisoissa Tampereella. Työskentelen sekä valmentajana että fysioterapeuttina, joksi myös opiskelen tällä hetkellä. Hieman uniikin nimeni, siniset silmät ja ennen kaikkea massiiviset olkapäät olen perinyt isäni puolelta, sillä olen puoliksi saksalainen (jengi ehkä muistanee legendaarisen Markus Rühlin). #germanengineering 😉
Tavoitteellinen treenaaminen ja ylipäätään itseni kehittäminen eri osa-alueilla on jo pidemmän aikaa ollut iso osa minua. Aikaisempaa kilpailu- ja treenihistoriaa löytyy lähinnä nyrkkeilyn ja voimailun parista; toki bodailutyyppinen kuntosaliharjoittelukin on ollut lähellä sydäntä. Kun ensimmäisen kerran lähdin ystäväni kanssa lähiuimahallin salille, punttikärpänen puraisi hanurista heti alusta pitäen – ja huolella. Lepopäivistä tai systemaattisesta tekemisestä ollut tietoakaan, mutta hauskaa ja tekemisen meininkiä oli kyllä senkin edestä.
Urheilun lisäksi musiikki on toinen iso intohimoni, ja soitan sekä rumpuja että kitaraa vapaa-ajallani aina, kun vain sille aikaa löydän. Koen, että se toimii minulle loistavana vastapainona ja harmonisoivana tekijänä henkisesti kisaprepin aiheuttaman hullunmyllyn keskellä.
Ensimmäisen askeleen hieman systemaattisempaan ja suunitellumpaan tekemiseen otin 2020, kun aloitin yhteistyön nykyisen valmentajani Jari Leskisen kanssa. Sanoisinkin, että siitä lähtien treenaaminen vasta alkoi ottaa tuulta alleen niin kehityksen, tulosten sekä ennen kaikkea siihen panostamisen suhteen. Toisaalta, mitä enemmän treenivuosia on takana, huomaa sen, että aina voi urheilijana kehittyä ja oppia uutta niin itsestään kuin treenaamiseen liittyvistä osa-alueista. Tässäkään lajissa varmaan ei tule kukaan olemaan täysin ‘’valmis’’. Tämän olen todellakin huomannut nyt ensimmäisellä strukturoidulla kehityskaudellani sekä kisaprepilläni, jotka olen tehnyt bodausmielessä. Treenifilosofia, joka siis aikaisemmin on enemmän pohjautunut lähinnä suorituskyvyn, tai esim. nyrkkeilyssä jatkuvan tekniikan kehittämiseen, joutui kokonaan laittamaan uusiksi kehonrakennukseen ‘’ei liikettä, vaan lihasta’’ – tyyppiseen lähestymistapaan. Tämä itsessään on jo ollut samalla haastavaa mutta ehdottomasti myös mukavaa vaihtelua aiempaan nähden.
Tavoitteelliseen treenaamiseen palaten, minulle ei ole koskaan ollut ongelma puskea itseäni äärirajoille, ja panostaa tunnelikatsemaisesti tekemiseen, vaikka kisatavoitetta ei olisikaan ollut. Nyt kuitenkin viime syksyllä ensimmäisen pidemmälle vedetyn dieettini jälkeen aloin miettiä, että olisihan se mageeta käydä kokeilemassa ainakin yhdet kehonrakennuskisat jos ei muuten, niin tarinan ja kokemuksen takia. Tiesin myös, että kisatavoite olisi tässä vaiheessa ainut looginen seuraava askel minulle henkisesti puskea vielä pykälää kovempaa, ja todella optimoida oma tekeminen lajin ympärille. Lopullisen päätöksen kisoihin osallistumisesta tein alkuvuodesta, ja nyt ensin puoli vuotta kestäneen kehityskauden ja sittemmin n. 12 viikkoa kestäneen kisaprepin jälkeen olenkin ollut enemmän locked-in tähän tekemiseen, kuin koskaan aikaisemmin.
Mitä itse kisoihin tulee minuella on tasan yksi tavoite: katsoa itseäni kisa-aamuna peilistä silmiin ja sanoa: ainakin kaikkeni tein tän kondiksen eteen. Se riittäköön mihin riittää sijoituksen suhteen, ja jatkoa lajin parissa katsotaan sitten sen perusteella myöhemmin.
Tsemiä kaikille kanssakilpailijoille kisoihin – tehdään niistä yhdessä ikimuistoiset!
-Lucas
