Suomessa metsien kasvu on ollut kokonaispoistumaa suurempi noin 50 vuotta, yhtenäkään vuotena ei siis ole metsistä hävinnyt kuutiomääräisesti enempää puuta, kuin puiden kasvu on ollut. Metsien kasvun maksimoimisen ja tuoton suhteen kiertoaikaa ainakin kuusikoissa tulisi mielummin lyhentää, kuin pidentää koska nykymuotoinen metsätalous aiheuttaa varsinkin kuusikoille ongelmia puiden ikääntyessä.
Toinen asia sitten on, pitäisikö metsiä nähdä muunakin kuin puun tuottajana? Vaikka nyt kannatankin koulutuksenkin vuoksi varsin tehokasta puuntuotantoa siellä missä metsää ei ole suojeltu, niin onhan eteläisen Suomen metsät "pusikoituneet" oman elämäni aikana, vaikka puiden kuutiomäärä onkin lisääntynyt sen aikana yli 50%.
Suomellehan Venäjän tuontipuu oli ihan hyvä asia, paikkasi hyvin metsänomistajien myyntihalujen puutetta (kun sitä ei rahalla haluttu paikata). Nykytilanteessa on tietenkin selvää ettei tuontipuuta Venäjältä tule vielä vuosiin tai vuosikymmeneen, vaikka muita raaka-aineita junat tuovat kyllä edelleen länsimaihin.