Täällä oli eilen kans taas kaksi 080807 päiväyksellä varustettua purkkia homeessa, ja tällä kertaa taitaa lähteä jo valitusta kauppaan. Ei tästä muuten tuu mitään, kun on nyt vissiin lähemmäs kymmenes purkki homeessa jo tänä kesänä..
Seuraavat purkit mitä kaapista löytyy onkin vasta 23. päivän leimalla varustettuja, mutta tällä hetkellä en kyllä ihmettelis vaikka niistäkin jotain ylimääräistä vihreää löytyisi.
Mulla oli samalla päiväyksellä varustetussa purkissa sama juttu.:( Muut, mitkä oon jo ehtiny avata ja syödä, on onneks ollu ihan syömäkelpoisia. Harvoin noita homeisia onneks vastaan tulee, vaikka ainahan se pistää jurppimaan aika paljon, jos just yhden purkin on ottanut evääksi ja sitten se onkin homeessa.:curs:
Pitkään piti ootella ennen kuin sattui kohdalle, ajattelin jo että tää thread on ihan . Eli 16.8 kaksi purkkia, joista toisessa kansi oli vihreenä homeesta, purkissa oleva rahka ei lainkaan. Mutta siis täähän on ihan älytöntä jos tapauksia tosiaan on näin paljon, pitäs vissiin ruveta boikotoimaan koko merkkiä.

Joo, täälläkin oli tota ilmeisen maagista 16.8 erää, viis purkkia josta kahden kannessa sisäpuolella hometta. Kiinni olivat kuitenki kunnolla... täytynee käydä kaupassa kyselemässä.
Nonniin, tänä aamuna avasin kaksi noita 16.8. päiväyksellä olevia purkkeja ja molemmat oli homeisia!:curs: Toisessa se oli vielä sellasta valkoista, jäähileen näköistä etten edes meinannut huomata sitä. Nooh, onneks jostain syystä on aina tottunut vähän tarkistamaan tuota ulkoasua ennen kun alkaa syömään... Mitä ne on kaupassa sanoneet, jos ootte käynyt asiasta sanomassa? Ootteko saaneet uusia tilalle?
Joo, täälläkin oli tota ilmeisen maagista 16.8 erää, viis purkkia josta kahden kannessa sisäpuolella hometta. Kiinni olivat kuitenki kunnolla... täytynee käydä kaupassa kyselemässä.
Ite oon tämän foorumin jälkeen alkanut tarkkailemaan mitä kannan alta paljastuu mutta ei ole vielä vuoden aikana sattunu itellä huono purkkia. Varmaan pitää lotto tehä :D
Tulee yleensä nautittua noi ehrmannit suoraan siitä purkista lirutellen vadelma/mustikka/mansikkasoppaa päälle sitä mukaa kuin mahtuu että tiiä sitten mitä on tullu syötyä kun ei oo pohjaa kattonu koskaan. Onko home ollut siinä päällä vai pohjassa?