Roolisuoritukset ovat elokuvan parhaimmistoa, erityisesti Fraser on vakuuttava, vilpittömyydellään, avoimuudellaan ja hellyyden osoituksillaan. Fraser tarjoaa mahtavan ja muista selkeästi erottuvan suorituskyvyn Charliena, välittäen monenlaisia tunteita hienovaraisesti ja vivahteikaasti. Hänen fyysinen suorituskykynsä Charliena, rajoittaa hänen kykyjään suuren koonsa johdosta joka toisaalta tuo normaalista poikkeavan mahdollisuuden.
Osittain tästä syystä, nämä rajoitukset tuovat rooliin sekä hahmoon, haavoittuvuuden ja inhimillisyyden tunteen.
Elokuva käsittelee vaikeita asioita, vilpittömyydellä ja herkkyydellä. Ei koskaan käytä emotionaalista manipulointia, sentimentaalisuutta tai karuja tapahtumia ja aiheita hyödyksi elokuvassa, ainoastaan saadakseen katsojasta tunne reaktion.
Ohjaaja Darren Aronofsky tarjoaa rehellisen ja aidon muotokuvan miehestä, joka kamppailee itsensä ja tekojensa kanssa, päästäkseen yhteisymmärykseen ja sovittaakseen menneisyydensä, jotta saisi mahdollisuuden siirtyä eteenpäin. Elokuva on visuaalisesti näppärä ja taidokas. Elokuvakuvaaja Matthew Libatique käyttää värejä ja valaistusta ilmapiirin välittämiseen. Vaimennetut sävyt ja hienovarainen valaistus luovat läheisyyden ja itsetutkiskelun tunteen. Asetus ja tyyli herättävät katsojassa klaustrofobian ja ansaan jäämisen tunteen, elokuva osaa hyvin samaistaa katsojalle, miltä tuntuu elää Charlien koon rajoittamaa elämää.
Kaikki sivuhahmot antavat elokuvassa aivan loistavat roolisuoritukset. Ja tässä onkin elokuvan ehkäpä parhaat puolet mutta myös toisaalta rajoittuvuus.
Se on hyvä elokuva muttei loistava. Ilman näitä roolisuorituksia, etenkin Brenda Fraser suoritusta, elokuva jäisi keskivertoiseksi tekeleeksi. Kaiken kaikkiaan The Whale on monimutkaisesti muotoiltu elokuva, joka vangitsee ihmishengen olemuksen.
On vaikea sanoa, voiko elokuvan katsomista suositella. Vastaus on samaan aikaan KYLLÄ ja EI.