Juurikin näin. Ote aiheesta. Koko juttu luettavissa:
Naisen seksuaalitoimintojen häiriöt
LÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSKIRJA DUODECIM
2003;119(3):219-227
Marita Räsänen
Hormonien merkitys
Seksuaalinen halu ja reaktioherkkyys lisääntyvät kuukautiskierron alussa ja ovat riippuvaisia estrogeenista. Luteaalivaiheessa herkkyys seksuaalisille ärsykkeille vähenee, minkä oletetaan liittyvän progesteronivaikutukseen. Vaihdevuosissa heikentynyt seksuaalinen halu ja vähentynyt herkkyys eroottisille ärsykkeille riippuvat androgeenien muutoksesta. Mieliala ja yleisen hyvinvoinnin tunne riippuvat sekä estrogeeneista että androgeeneista (Sarrel 1999).
Estrogeenit toimivat keskushermoston virittäjänä ja lisäävät serotonergista, noradrenegista ja opiaattiaktiivisuutta. Estrogeenit ja androgeenit vaikuttavat myös niihin avainentsyymeihin, jotka muuttavat emättimen ja klitoriksen sileän lihaksen supistustoimintaa typpioksidi–syklinen guanosiinimonofosfaatti (NO-cGMP) -tien kautta. Estrogeenin puute johtaa typpioksidin vähenemiseen ulkosynnyttimien, klitoriksen ja emättimen sileässä lihaksessa ja paisuvaiskudoksissa. Vasoaktiivinen peptidi (VIP), jonka toimintaa myös estrogeenit säätelevät, on todennäköisesti yksi tärkeimmistä emättimen ja klitoriksen seksuaalivastetta välittävistä aineista. Emättimen, klitoriksen ja virtsaputken verenvirtaus paranee estrogeenihoidon vaikutuksesta, samoin emättimen tuntoherkkyys.
Testosteronin vaikutuksesta seksuaalisykliin on vähän tietoa. Munasarjojen poiston yhteydessä veren androgeenipitoisuus pienenee puoleen. Rhodesin ym. (1999) tutkimuksessa todettiin kohdunpoiston vaikuttaneen myönteisesti seksuaalielämään, mutta ne naiset joilta oli poistettu myös munasarjat, kärsivät 2,7-kertaa useammin orgasmihäiriöstä. Nathorst-Boosin ym. (1993) tutkimuksessa haastateltiin sataa naista kohdunpoistoleikkauksen jälkeen. Tutkittavat jaettiin kolmeen ryhmään sen mukaan, oliko munasarjat poistettu vai ei ja saivatko he estrogeenihoitoa vai ei. Ryhmien välillä ei todettu eroja yhdyntätaajuudessa, yhdyntäkivun kokemisessa tai kiihottumisessa. Naiset, joilta oli poistettu munasarjat, kokivat enemmän yleisen hyvinvoinnin huononemista, haluttomuutta ja masennusta.
Useat tutkimukset, joissa on käytetty fysiologisen annoksen ylittäviä androgeeniannoksia, ovat osoittaneet seksuaalitoiminnan parantuneen.
Fysiologisella testosteronikorvauksella on havaittu olevan selvä vaikutus estrogeenihoitoa käyttävien naisten seksuaalitoimintaan. Shifrenin ym. (2000) tutkimuksessa hoidettiin kohdun ja munasarjojen poiston jälkeen seksuaalihäiriöistä kärsineitä naisia testosteronilla (150 tai 300 µg/vrk) tai lumelääkkeellä. Suurin testosteroniannoksin hoidetuilla seksuaalinen toiminta, mielihyvä ja orgasmikokemukset lisääntyivät. Lisäksi yleinen hyvinvointi ja mieliala kohenivat.
Luonnolliseen ikääntymiseen liittyvä androgeenien puute on huomattavasti vaikeampi osoittaa. Naisen androgeeninpuuteoireyhtymään (Bachmann ym. 2002) liittyvät oireet eli seksuaalisen halun ja mielihyvän väheneminen sekä selittämätön väsymys ovat epämääräisiä ja voivat viitata muihinkin häiriöihin, esimerkiksi masennukseen. Ei ole riittävää näyttöä siitä, että seksuaalinen halu ja vastaanottavuus korreloisivat testosteronin tai muiden androgeenien pitoisuuksiin.
Seksuaalitoimintojen häiriöiden hoito
Naiset kertovat usein lääkärille, että tunne (seksuaalinen halu), joka heillä joskus oli tai joka heillä pitäisi olla, puuttuu. Naisen seksuaalivastesykliin perehtynyt lääkäri pystyy tunnistamaan haluongelmaan liittyvät biologiset ja psykologiset tekijät. Seksuaalisyklin ymmärtäminen auttaa naista huomaamaan, että vaikeudet voivat johtua hänen yleisistä elämänoloistaan, kumppanistaan tai aiemmista kokemuksistaan. Samalla selviävät myös virhekäsitykset siitä, että jokin pilleri tai hormoni olisi ratkaisu ongelmaan. Usein auttavat jo gynekologisen tutkimuksen tekeminen, elimellisen ja hormonaalisen syyn (hyperprolaktinemia, hypotyreoosi, estrogeenin puute) pois sulkeminen ja tieto anatomisesta normaaliudesta.
Voiko halua hoitaa? Seksuaalisen haluttomuuden selvittelyssä tarvitaan seksologian perustietoja sekä taitoa keskustella potilaan kanssa ja kuunnella häntä. Pitää selvittää, onko taustalla jokin muu seksuaalisen toiminnan häiriö, ja missä määrin kysymys on kumppaneiden seksuaalisesta yhteensopimattomuudesta tai halun määrällisistä eroista. Monilla naisilla haluttomuus yhdistyy kumppaniin ja yleiseen elämäntilanteeseen (Kaplan 1995). Seksuaali- tai pariterapiaan ohjaaminen voi auttaa tilanteen selvittelyssä.
Hormonitutkimuksista on harvoin hyötyä. Androgeenien määritys voi tulla joskus kyseeseen. Naisille sopivaa androgeenivalmistetta ei toistaiseksi ole markkinoilla. Miehille tarkoitettuja testosteronivalmisteita on kokeiltu pieninä annoksina. Tieteellisiä tutkimuksia naisten androgeenikorvaushoidosta on vähän, ja näyttöön perustuvaa tietoa hoidon turvallisuudesta tai tehosta ei ole.
Estrogeenihoidolla vaikutetaan ensisijaisesti emättimen ja limakalvojen toimintaan. Tibolonin androgeenisen vaikutuksen on arvioitu vaikuttavan positiivisesti seksuaaliseen haluun menopaussin ohittaneilla naisilla (Albertazzi ym. 2000). Seksuaaliseen haluun vaikuttavien lääkeaineiden (dopamiinireseptoriagonistit, apomorfiini, melanokortiini- ja oksitosiiniagonistit) soveltuvuutta naisten toiminnallisten häiriöiden hoitoon tutkitaan.
Kiihottumis- ja orgasmiongelman hoito. Sildenafiilista naisten kiihottumishäiriön hoidossa on julkaistu useita tutkimuksia mutta vain kuusi kontrolloitua kliinistä tutkimusta. Puolessa näistä tutkimuksista on todettu positiivinen vaste (esim. Caruso ym. 2001) ja puolessa ei (esim. Basson ym. 2002). Verenkiertoa parantavat lääkkeet lisäävät klitoriksen ja emättimen verenvirtausta. Jotkut naiset kokevat sen miellyttäväksi. Yleisesti lääkkeillä on ilmeisen rajallinen rooli naisten kiihottumishäiriöiden hoidossa. Vasoaktiivisten lääkkeiden käytöstä niillä naisilla, joilla kiihottumisvaikeus liittyy sukupuolielinten fysiologiseen vasteeseen, kaivataan lisätutkimuksia. Kiihottumis- ja orgasmiongelmaiset naiset hyötyvät usein seksuaaliterapiasta.
Yhdyntäkivun hoito. Kirjallisuudesta ei löydy satunnaistettuja tutkimuksia yhdyntäkivun hoidosta. Bergeronin ym. (2001) satunnaistetussa tutkimuksessa, jonka aineistona oli 78 vestibuliittipotilasta, todettiin puolen vuoden jälkeen paras hoitotulos niillä, joille oli tehty vestibulektomia. Biopalautemenetelmän ja kognitiivisen käyttäytymisterapian teho oli huonompi.
Vaginismi ja yhdyntäkipu on tyypillisesti luokiteltu seksuaalitoimintojen häiriöiksi. Tutkimuksissa ja myös käytännön työssä tämä on suunnannut huomion psykoseksuaalisiin syihin sen jälkeen, kun biologiset tekijät on suljettu pois. Nykykäsityksen mukaan vaginismissa keskeinen tekijä on usein kipuongelma tai muuttunut kivun kokemus, joka johtaa lihasjännitykseen (Binik ym. 2002). Yhdyntäkivun ja vaginismin hoidossa on saatu hyviä tuloksia moniammatillisella yhteistyöllä.
Ja tuo siis jo 20 vuotta sitten.. Naiset ovat vaan niin paljo monimutkaisempia otuksia kuin me miehet..