Vaikka onkin yleisesti tiedossa, että tupakointi hyvin todennäköisesti heikentää fyysistä suorituskykyä, silti maailmalla on paljon aktiiviurheilijoita jotka tupakoivat. Tämä ilmiö ei ole mitenkään lajisidonnainen. Skaala yltää yleisurheilusta joukkuelajeihin sulkematta pois mitään tiettyä lajia.
Tässä aktiiviurheilijoiden joukossa on tietenkin osa kilpailevia yksilöitä, tupakointi ei siis estä menestystä. Usein pohdittu kysymys on, että pääsisivätkö he pidemmälle mikäli eivät tupakoisi? Seuraavaksi esittelemme joitakin pointteja maailmalta asian tiimoilta.
Negatiiviset fysiologiset vaikutukset
Tupakointi tuntuisi vaikuttavan lihasmassan määrään negatiivisesti laajalla otannalla. Tämä johtuu oletettavasti siitä, että tupakointi vaikuttaa negatiivisesti proteiinisynteesiin. Tämä tekee lihasmassan rakentamisesta vaikeampaa. Erityisesti tupakoitsijoilla on havaittu huomattavasti heikompaa proteiinisynteesiä lepotilassa verrattuna tupakoimattomaan yksilöön.
Ongelmia saattaa esiintyä myös kehon tukirakenteiden kestävyyden kannalta. Esimerkiksi voimailussa käytetään suuria kuormia ja riski loukkaantua kasvaa. Tämä johtuu siitä että tupakointi aiheuttaa ongelmia myös luurankolihaksistossa sekä luustossa.
Tupakoitsijoilla on myös havaittu joidenkin lihasmassan kasvua rajoittavien fysiologisten tekijöiden vahvistumista. On kuitenkin hyvin vaikeaa osoittaa kehittyykö tupakoiva henkilö heikommin harjoittelun seurauksena kuin tupakoimaton, yleisellä tasolla tupakoimattomat yksilöt harjoittavat muutenkin enemmän liikuntaa.
Suorat negatiiviset vaikutukset tupakoinnista johtuen liittyvät esimerkiksi hengityselimien toimintaan. Happi ei pääse sitoutumaan veren hemoglobiiniin, vaan sen syrjäyttää tupakansavun mukana keuhkoihin vedetty häkä. Koska tästä johtuen sydän ei saa tarpeeksi happea, se pumppaa nopeammin ja tämän johdosta koko kroppa vetää nopeammin piippuun.
Hapenottokyky luonnollisesti auttaa treenaamisessa oli sitten kyseessä miltei laji kuin laji, eikä häkä hapen tilalla auta treenaamaan kovempaa. Nopeasti hapoille meneminen rajoittaa treenaamista ja heikentynyt hapenottokyky vaikuttaa negatiivisesti myös palautumisprosessia harjoittelusta.
Hormonaalisesti tupakoinnin negatiiviset vaikutukset miehillä johtuvat tupakoinnin mahdollisesti kiveksiä vahingoittavasta vaikutuksesta. Tämä hyvin todennäköisesti laskee testosteronin määrää joka vaikuttaa negatiivisesti harjoitteluun. Elämänlaatu myös arkielämässä kärsii hyvin suurissa määrin.
Tupakoimattomilla henkilöillä yleisterveys on keskimäärin parempi, eivätkä he ole niin usein kipeänä kuin tupakoivat henkilöt. Luonnollisesti kipeänä ei voi tehokkaasti harjoitella ja tämä antaa etulyöntiasemaa tupakoimattomille yksilöille.
Tupakointi heikentää ruokahalua ja tästä syystä tupakoiva henkilö voi kokea kehittymisen kannalta tarvittavan kalorimäärän syömisen olevan hankalaa verrattuna tupakoimattomaan harjoittelijaan. Tästä aiheutuu luonnollisesti ongelmia palautumisen ja kehittymisen kannalta. Toisaalta mikäli tavoite on pudottaa painoa tai laskea rasvaprosenttia, tästä saattaa saada hyötyä, mikäli näläntunne on ongelma.
Onko tupakoitsijan sitten mitään järkeä urheilla?
Yksinkertainen vastaus, tottakai. Vaikka kehitys ei olisikaan yhtä optimaalista kuin tupakoimattomalla henkilöllä, vanha sanonta “liikunta on kuin laittaisi rahaa pankkiin” pitää paikkansa. Liikunta vähentää edellä mainittuja terveysongelmia joita tupakoitsijoilla on. Tupakoinnista huolimatta liikuntaa nostaa hapenottokykyä sekä ehkäisee muita tupakoinnista mahdollisesti aiheutuvia ongelmia.
Liikunta voi myös toimia hyvänä motivaattorina kohti tupakoinnin lopettamista, mitä enemmän hommaan pääsee sisään ja alkaa asettamaan itselleen tavoitteita, sitä paremmalta idealta tupakoinnin lopettaminen voi alkaa tuntua.
Apukeinoja tupakoinnin lopettamiseen?
Tupakoinnin lopettaminen on aina hyvä päätös, toisinaan tämä voi kuitenkin tuntua melko haasteelliselta mikäli fyysinen riippuvuus nikotiiniin on päässyt kehittymään. On kuitenkin aina parempi käyttää nikotiinia savuttomien tuotteiden avulla kuin savukkeilla, tämä on poikkeuksetta vähemmän haitallista.
Ero lääke- ja tupakkatuotteiden välillä on alkanut hämärtymään uusien savuttomien tuotteiden tullessa markkinoille. Useat maat suosivat tupakoinnin kohdalla niin sanottua THR-politiikkaa (Tobacco harm reduction) jossa pyritään vähentämään haittoja. Tämä tarkoittaa että katsotaan paremmaksi vaihtoehdoksi savuttomien nikotiinituotteiden käyttäminen savukkeiden sijaan. Tämä onkin varsin loogista sillä nikotiini itsessään ei ole karsinogeenistä.
Esimerkkinä THR-politiikkaa noudattavista maista voidaan ottaa vaikkapa UK, siellä valtio on päättänyt että on parempi vaihtoehto saada ihmiset käyttämään sähkösavukkeita tupakoinnin sijaan. Tupakointi onkin ollut suuressa laskussa koska sähkösavukkeilta on minimalisoitu sääntely. Lopuksi esittelemme muutamia suosittuja THR-tuotteita.
Nikotiinipussit
Nikotiinipussit ovat verrattain uusi tuote markkinoilla, nämä alkoivat käytännössä kerätä momenttia kotimaan markkinoilla vuoden 2020 aikana. Suomessa on ollut jo pidempään tarjolla Zonnic nikotiinipusseja, nämä ovat kuitenkin kuluttajien palautteen perusteella olleet laadultaan heikompia kuin ulkomaisten verkkokauppojen valikoimista löytyvät vastaavat tuotteet.
Muita kuin Zonnicin nikotiinipusseja ei kuitenkaan kotimaan kauppojen hyllyiltä löydy, syy tähän on se, että myyntiluvan saaminen kyseisille tuotteille on melko pitkä ja hankala prosessi. Kyseisiä tuotteita saa kuitenkin tilata EU:n sisällä toimivista verkkokaupoista Suomeen. Kyseisiä tuotteita tilatessa tulee kuitenkin pitää mielessä, että niitä saa tilata ainoastaan itsehoitotuotteina ilman reseptiä. Itsehoitotuotteissa ohjelinjana on, että yksi annospussi saa sisältää maksimissaan neljä milligrammaa nikotiinia. 4 mg nikotiinipussien tilaaminen on siis täysin laillista.
Nikotiinipussit ovat periaatteessa perinteisen pussinuuskan kaltaisia tuotteita, suurimpana erona näissä kuitenkin on se, että nikotiinipussit eivät sisällä ollenkaan tupakkaa. Koska täysin vastaavia tuotteita myydään itsehoitolääkkeinä, rajan vetäminen lääkkeeksi rekisteröityjen nikotiinipussien ja markkinoilla ilman kyseistä rekisteröintiä olevien tuotteiden välillä on vaikeaa. Mediassa on käytetty nimitystä “myrkkynuuska” joka on sinällään melko koomista, useat ilman lääkerekisteröintiä markkinoilla olevista tuotteista ovat itse asiassa puhtaampia koostumukseltaan kuin lääkkeeksi rekisteröidyt.
Suomessa suosituimmat nikotiinipussit joita verkkokaupoista tilataan ovat Eurooppalaiset Dope nikotiinipussit, sekä Islantilaiset Ice nikotiinipussit. Kyseisissä tuotteissa ei ole keinotekoisia makeutusaineita.
Sähkötupakka
Sähkötupakka alkoi valloittaa maailmaa savuttomana vaihtoehtona tupakalle kovalla vauhdilla vuoden 2008 tienoilla. Se kasvoi suorastaan hurjalla vauhdilla ympäri maailmaa ja sai joukoittain tupakoitsijoita vaihtamaan savuttomaan vaihtoehtoon. Kyseisillä tuotteilla oli melko vähän sääntelyä Euroopassa ennen vuonna 2016 voimaan tullutta uutta tupakkatuotedirektiiviä.
Sähkötupakalla tarkoitetaan laitetta, joka akusta saamansa virran avulla lämmittää vastuksen joka höyrystää laitteen tankissa olevaa nestettä. Neste koostuu yleensä kasvisglyserolista, propyleeniglykolista, makuaineesta sekä mahdollisesti nikotiinista. Nesteessä ei ole pakko käyttää nikotiinia.
Vuoden 2016 tupakkatuotedirektiivissä sähkötupakkatuotteille annettiin todella tiukkoja rajoituksia ja maat alkoivat määräämään nesteille tupakkaveroja. Myös muita rajoituksia tuli tuotteille, esimerkiksi Suomessa kiellettiin nesteiltä muut maut kuin tupakka. Näiden rajoitusten tultua voimaan sähkötupakoinnin kasvu onkin käytännössä pysähtynyt. Käyttäjistä suuri osa on palannut savukkeiden pariin tai siirtynyt johonkin muuhun savuttomaan vaihtoehtoon.
Etämyyntikielto antoi myös sähkötupakoinnille Suomessa merkittävän negatiivisen iskun, alan liikkeitä ei ole jokapuolella Suomea ja tuotteiden saatavuus voi olla paikoittain heikkoa. Ennen vuotta 2016 tuotteita sai tilata samalla tapaa kuin tällä hetkellä saa tilata nikotiinipusseja ja tästä johtuikin suuri suosio tuotteiden parissa.
Tällä hetkellä Suomessa toimii muutama ketju, sekä pari yksittäistä liikettä, joissa on laajempi valikoima kyseisiä tuotteita. Makukiellon takia käyttäjät sekoittavat itse nesteensä, mikäli he haluavat muuta kuin tupakalta maistuvaa nestettä. Nesteitä voi maustaa elintarvikemakutiivisteillä ja lakia on tulkittu melko värikkäästi viranomaisten toimesta, on ollut useita oikeusjuttuja joissa tutkitaan onko tuote tupakkatuote vaiko elintarvike.
Nikotiinipurukumi
Nikotiinipurukumi on edellisiä tuotteita huomattavasti kauemmin markkinoilla ollut tuote. Nikotiinipussi- sekä sähkötupakkamarkkinoilla on paljon pieniä yrityksiä jotka toimivat alalla. Nikotiinipurukumin markkinat puolestaan ovat käytännössä muutaman lääkejättiläisen hallussa.
Toimintaperiaate nikotiinipurukumissa on erittäin yksinkertainen, kyseessä on purukumi johon sekoitettu sekaan pieni määrä nikotiinia. Kun tätä purukumia pureskelee nikotiini vapautuu suun limakalvojen kautta käyttäjän kehoon.
Aikojen saatossa nikotiinipurukumin käyttötarkoitusta on alettu hieman kyseenalaistamaan. Koska tuote on ollut jo niin kauan markkinoilla, löytyy tuotteelle pitkäaikaiskäyttäjiä. Alkuperäinen tarkoitus tuotteilla oli, että tupakoinnin lopettamisen yhteydessä otetaan muutaman kuukauden kuuri helpottamaan vieroitusoireita. Sama ongelma tosin koskee kaikkia nikotiinikorvaushoitotuotteita.