Untitled Document KOODILLA PAKKOTOISTO
GAZOZ.FI -10%
NIKOTIINIPUSSIT.COM - 5%
FITNESSTUKKU -15% USEISTA MERKEISTÄ | KOODI PAKKOTOISTO15

Tammikuu 29. vuonna 2001 ensimmäinen viesti postitettiin silloisen Pakkotoiston ensimmäisen version forumille. Osoite oli silloin niinkin maanläheinen kuin roina.da.ru. Venäläisellä ilmaispalvelimella möllötti aivan hirvittävä tekele, mutta niin oikeaan aikaan tehty ja kysyntää riitti. Hommahan perustui lääkekeskusteluihin alussa, mutta aika nopeaan mukaan tuli sitten muutakin aluetta.

Roinaforum.net osoite oli sitten paremmin toimiva ja näytti alkeelliselta forumilta.

Vuonna 2002 sitten domain Pakkotoisto.com otettiin käyttöön ja se on edelleen käytössä ja toiminnassa kuten huomaatte. Forumin ulkoasu on muuttunut vuosien varrella monen monta kertaa ja useamalla alustalla on menty niin etusivun kuin foruminkin osalta.

Jossain vaiheessa koko sivusto näytti joltain lätkäjoukkueen kotisivulta.

Sponsoreita on omasta kaupasta lähtien ollut vuosien aikana monia ja viime vuodet Fitnesstukku.

Tässä sitä siis ollaan 20 vuotta myöhemmin. Miettikää minkä ikäisiä olitte vuonna 2001 tammikuussa.

Eikä tästä pojat ja tytöt olla minnekään katoamassa. Pakkotoistoa voitte tukea jatkossakin monilla eri tavoilla kuten vaikka ostamalla sponsoreiden linkeistä. Ja muistakaa laittaa seurantaan kaikki mahdolliset mestat jossa Pakkotoisto ja minä vaikutan.

Youtube
Instagram: pakkismike / pakkotoisto_com / mikesirenphoto
Snapchat: pakkismike
Facebook

ISO KIITOS KAIKILLE MUKANA OLLEILLE JA UUSILLE LUKIJOILLE SEKÄ TOTTAKAI, VIHAAJILLE. PEUKKUA YLÖS (EI PERSEESEEN) JA ETEENPÄIN. 

Edellinen artikkeliErijakoiset ohjelmat
Seuraava artikkeliPunttisaaga – Parempi kyykky hyvällä veryttelyllä

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here