Untitled Document KOODILLA PAKKOTOISTO
GAZOZ.FI -10%
NIKOTIINIPUSSIT.COM - 5%

Kilpailen bikini-fitness sarjassa. Olen 34-vuotias kahden lapsen äiti ja hammashoitaja Vantaalta, lisäksi olen myös opiskellut personal-traineriksi.

Saliharrastus on alkanut vuodesta 2010, ja tavoitteellista treeniä on nyt takana n. 9 vuotta. Tässä välissä kaksi raskautta, jolloin tietysti vain ylläpitävää treeniä. 

Olen kisannut yhdet kisat vuonna 2019 PCA-liiton bikini sarjassa, jossa sijoituin toiseksi.

Alunperin tarkoitukseni ei ollut kisata vielä tänä vuonna, mutta vuodenvaihteen vaikean elämänmuutoksen seurauksena keskitin ajatukseni treenaamiseen ja dieettasin “huomaamattani” siihen pisteeseen asti, että kisadieetti oli helppo aloittaa vain jättämällä viikonloppujen ylimääräiset herkuttelut pois. Olisi myös tuntunut tyhmältä heittää hyvin aloitettu ja pitkä dieetti ns. hukkaan.

Tällä elämäntavalla on niin suuri positiivinen vaikutus elämääni, niin henkisesti kuin fyysisesti, että se oli myös yksi suuri syy lähteä kisaamaan. Elämäntilanne on toki hieman haastava, sillä olen pääasiassa yksin kahden lapsen kanssa ja teen täyttä työviikkoa keikkatyössä eri työpaikoissa.

Valmentajaa minulla ei ole, tarvittaessa kysyn neuvoa entiseltä puolisoltani Aleksi Konttiselta, jonka kanssa toteutettiin myös edellinen kisadieetti.

Seuraavat kisasuunnitelmat teen tämän kisan jälkeen, mutta tämä on todella se juttu mitä haluan tehdä nyt ja tulevaisuudessa ja annan kaikkeni tälle projektille, jonka tässä elämäntilanteessa pystyn ja joka tapauksessa olen itseni voittaja kun lavalle nousen!

Matkaani kisoihin voi seurata instagramissa nimellä @kristajohannafit



Pure Creatine, 300 g, Unflavored

Pure Creatine – M-Nutritionin ravintolisä, joka sisältää korkealuokkaista 100% kreatiinimonohydraattijauhetta. Lisää lihasmassan ja -voiman kasvua!
100% kreatiinimonohydraattia
Lisää lihasmassan ja -voiman kasvua
Parantaa suorituskykyä
Antaa nopeaa energiaa lihaksille
Erityisesti räjähtävää voimaa vaativiin urheilusuorituksiin

- mainos -
Edellinen artikkeliMunkkiniemi frisbee dronella kuvattuna ja selostettuna
Seuraava artikkeliPerusmatkan triathlon suoritettu… kahdesti | ProTrainer.fi