Untitled Document KOODILLA PAKKOTOISTO
GAZOZ.FI -10%
NIKOTIINIPUSSIT.COM - 5%
FITNESSTUKKU -15% USEISTA MERKEISTÄ | KOODI PAKKOTOISTO15

Tiina, 30-vuotias kauneudenhoitoalan yrittäjä Pirkanmaalta. Asun Kyröskoskella, joten eniten vapaa-aikaani vietän ystävien ja perheen lisäksi varmasti kotisalilla Next Level Fitness centerillä.

Kilpailen ensimmäistä kertaa uudessa bikinifitness sarjassa. Saliharjoittelu on ollut tärkeänä osana elämääni viimeisen kymmenen vuoden ajan, jolloin myös tavoite kisalavoille noususta on vuosi vuodelta kirkastunut entisestään. Arkielämä pyörii vahvasti omien intohimojen saattelemana eli työn ja treenien ympärillä.

Viimeiset pari vuotta olen ollut Minna Pajulahden ja Jani Ihalaisen Elite Academy tiimissä. Näinä vuosina koen oppineen, kasvaneen ja kehittyneen eniten urheilijana.
Tavoitteet ovat aina olleet elämässä suuria, joten niin myös tämän suhteen sillä koen ettei tässä lajissa voi olla ikinä valmis. Aina voi kehittyä ja oppia uutta, kun tekee siitä mistä nauttii.

Terveisin 
Tiina Kulo

Edellinen artikkeliSKL SM2020 kilpailijaesittely – Tiina Nordlund
Seuraava artikkeliPALJON MULLA ON LAINAA? | PT VATANEN