Mutta, mutta... diilit: "ollaan aikuismaisesti vain hieman yhdessä, tapaillaan toisiamme, mutta molemmilla on myös oikeus nähdä muita ja tehdä mitä sattuu huvittamaan" eivät toimi. Ihmissuhteisiin ja toisesta välittämiseen sisältyy aina jollain tasolla myös mustasukkaisuus ja mielestäni mikään toiminta, joka lietsoo mustasukkaisuutta ei ole kovinkaan hyvästä. Ennemmin tai myöhemmin ainakin toinen osapuoli loukkaa noissa moniavioisuusleikeissä sielunsa. Tiedossa on yleensä ainakin riittämättömyyden tunnetta ja pahaa mieltä... Ja liian usein mustasukkaisuudesta on todella lyhyt matka ihan puhtaaseen helvettiin.
Tiedän, että nuo katsellaan molemmat hieman ympärillemme- sopimukset ovat houkuttelevia silloin kun ei ole varma paristaan ja haluaisi ilman pettämisen painolastia tutustua vieraan lihan iloihin(?). Mutta jos ihmisestä löytyy ns. munaa niin silloin pelaa vain yhden arvan kerrallaan, ihan loppuun saakka ja vasta sitten siirtyy seuraavaan. Tulella leikittäessä yleensä joku kärventyy - ja joskus pahastikin :( Ja kun itse pelaa ainoastaan yhtä korttia, niin tietää ainakin tehneensä oikein, kävi sitten suhteessa kuinka kävi.