Untitled Document GAZOZ.FI - 10% ALENNUS KAIKESTA KOODILLA PAKKOTOISTO

Crister kysyi tossa viime vuoden lopulla kuvauksissa miten saisi laihdutettua. Niitä kysymyksiä on saanut kuunnella itse vuosien aikana vaikka kuinka, eikä niitä enää jaksa kovinkaan vakavasti ottaa. Yleensä lihavien pää on niin pehmeä, ettei niillä ole kuitenkaan selkärankaa laihduttaa, sen todistaa se, että ylipäätänsä ollaan jo reilussa ylipainossa. Jos ihminen ei jossain 150kg kohdalla ymmärrä että suunta on väärä, se tuskin ymmärtää laihdutuksessakaan tervettä perusjärkeä.

“Hän sanoi että pudota 40–50 kiloa, niin voidaan puhua saliharjoittelusta. Loukkaannuin siitä verisesti. En tiedä, mitä sitten tapahtui, mutta loukkaantuminen kääntyikin sisuuntumiseksi. Sitten jo kysyinkin, mitä hän tekisi minun asemassani”

Annoin kuitenkin jostain syystä mahdollisuuden ja uskoin hetken tähään mieheen ja annoin alustavat ohjeet IF-ruokavalioon. Kun Christeriltä alkoi tulemaan viikottain painokäyrää joka osoitti alaspäin, katoin että tää oikeesti aikoo pitää tän. Sitten niitä töitä alettiin tekemään ja 130kg kohdalla ajatelin että tää vetää tän maaliin perkele. Ja niinhän tuo sitten veti. Liikuntaa ei otettu aktiivisesti ollenkaan mukaan, vaan koko homma tehtiin opettamalla syömään terveellisesti. Vuoden kun rutiinilla jyystää, niin siinä pääsee eroon paremmin aikaisemmista ruokatottumuksista.

“Tällä elin 13 kuukautta päivästä toiseen. Ei ravintolakäyntejä, ei juhlia tai mitään. Koko projektin aikana oli kolme tai neljä päivää, joiden aikana söin paljon hiilareita, jotta kroppa resetoi, Christer kertoo.”

Lue koko juttu

SuperCarb – Supermass Nutritionin 100% syklistä dekstriiniä sisältävä huippulaadukas hiilihydraattivalmiste. Nauti ennen treenejä ja/tai treenien aikana!
100% syklistä dekstriiniä
Nopea imeytyminen
Ota ennen harjoittelua tai sen aikana
Täyttää glykogeenivarastot nopeasti

- mainos -