- mainos -

Utti selostanut taas kauttaaltaan tämän ihan karmean jalkavedon, josta kärsin itse edelleen. Jalat menetti kaiken kantokyvyn puoli tuntia treenin jälkeen ja 4 tunnin päästä en päässyt enää penkistä ylös ilman apua, kävely ilman lukkopolvia oli mahdotonta, spugukävelyä siis piti harrastaa loppuilta. Ja voitte arvata mitkä domssit tuosta hulluudesta seurasi, aivan järkyttävän kipeet reidet koko etureiden alueelta. Paskalle ei taivu kunnolla, saati sitten muut vähän mukavammat aktiviteetit on hyvin vaikeita toteuttaa tällä hetkellä. Ei se mitään, ens kerralla taas kovempaa ja mieluusti hullummin, koska sitten meikä nappasee vuosikausiin pisimmän treenitauon 9 päivää.

Koko Utin sepostus kuvineen Fastin sivuilla.

Vedettiin taas normaaliin tapaan Ällin & Tällin kanssa kova jalkatreeni, ja tällä kertaa tehtiin melkeinpä vain yhtä liikettä koko treeni. Mitäpä muutakaan, kuin etureisibodauksen kuningasliikettä hackia.

Screen Shot 2015-11-02 at 04.25.57

Aloitus siis suhteellisen tiukalla painolla noin 5-8 toiston sarjalla, ja siitä lähdetään pakkotoistojen ja pudotusten kera tyhjentämään kelkkaa. Mike siis teki tämän rallin ei yksi eikä kaksi, vaan kolme kertaa peräkkäin.

Screen Shot 2015-11-02 at 04.27.11

 HEINÄSEIPÄÄN VUORO

Olo oli tuon jälkimmäisen rallin aikana ja varsinkin jälkeen kohtalaisen karsea. Pumppu veteli ihan viimeisiään, mutta etureidet (ja jalat kauttaaltaan) saatiin ihan finaaliin.

Screen Shot 2015-11-02 at 04.28.46

- mainos -