Ensimmäinen ikäkriisini taisi olla 10-vuotiaana, kun huomasin nyt on leikkiminen loppu ja legot lyötiin laatikkoon ja lukittiin, se oli siinä!
Seuraava ikäkriisi 15-vuotiaana, huomasin olevani todella vanha ja lapsellisuudet piti lopettaa ja piti ruveta ryyppäämään (en olisi halunnut)
17-vuotiaana ahdisti, kun enää 1 vuoden ehti olla ei-aikuinen.
18-vuotiaana ahdisti, kun olin aikuinen.
20-vuotiaana kuvittelin tietäväni jo jotain jostakin ja luulin olevani valmis johonkin, mutta mihin?
23-vuotiaana pidin itseäni jo aivan ikäloppuna ja kaikki oli pilalla, ja oletin että nyt pitää jostain jotain jo tietää.
Harmittaa, että joskus 20-vuotiaana stressasi täysin turhaan itsekin moisia. Te ketkä sen voitte välttää vielä, niin älkää stressatko. Nuoruus on aika ahdistavaa aikaa, odottaa että saisi "vapautua" ja vain tehdä mitä huvittaa, mutta se ei ole oikein mahdollista kun painetta nuorille tulee suunnasta ja toisesta.
Jotenkin tuntuu, että mitä vanhemmaksi kasvaa sitä nöyremmäksi tulee; ja sitä enemmän tietää, että ei tiedä mistään mitään.