Mulla näitä finnejä alkoi tulla lärviin joskus lukion 2. luokan aikoihin. Ensin kokeilin vain pestä vedellä, mutta ei auttanut sitten mitenkään. Menin ihotautilääkärille, joka antoi tetrasykliiniä, mutta eipä auttanut kummoisesti sekään.
Kun olin syönyt pari antibioottikuuria, niin alkoi homma vituttamaan niin paljon, että en jaksanut finneistä välittää noin vuoteen. Sitten tuli mentyä taas lekurille, joka antoi kuurin Roacchutania. Aloin tuota vetämään, eikä akne lähtenyt sitten minnekään, joten tuokaan ei auttanut. Viime keväänä sitten alkoi urheiluleirillä sattumaan pahasti polveen patellan jänteeseen. Epäilin tuota rasitusvammaksi ja pidin kolmen kuukauden tauon kaikesta jalkoja rasittavasta urheilusta. Tuon jälkeen yritin tehdä combackia urheilun saralla, mutta heti tuli kivut takaisin. Kesällä tuli sitten lähdettyä lappiin vaeltamaan, jolloin satuin unohtamaan Roacchutanit kotiin ja tuolta palasin sitten landelle, joten olin 2vkoa ilman kyseistä mönjää.
Tuon kahden viikon aikana sitten mystisesti katosi kaikki kivut polvista, sekä toinen säteilevä kipu lonkasta, joka oli häirinnyt, joten tuli luettua tarkemmin Roacchutanin sivuvaikutuksista. Yhtenä sivuvaikutuksena oli sitten lihas- ja jännekivut, joten päätin, että lopetan sen ottamisen.
Tuon jälkeen ei polvi ei ole oireillut kertaakaan ja ihotautilääkärin mukaan syynä oli lähes 100%:sen varmasti Roacchutan. Lääkäri kuitenkin suositteli ottamaan kuurin loppuun (sitä oli vielä 2kk ja olin syönyt jo 7kk), mutta en itse jaksanut.
Eli geeneistä tämä varmaan pitkälti on kiinni...