Täällä kerran rehvittiin, että "Mä sain 100kg maastavetoo!!!" :lol2:
Noh, noh... Kyllä mä ainaskin leijun ihan estoitta, kun ennätysraudat nousee, vaikka se tulos ei kaikkien muiden mielestä niin vakuuttava olisikaan (mä kun oon tämmönen perusheikko bodari ja käyn tällä hetkellä salilla, missä kaikki muut tosissaan reenaavat harrastaa joko voima- tai painonnostoa, niin olen aina väistämättä se heikoin). Osaan aidosti iloita myös muiden ennätyksistä. Kyllä se mave-ennätys on aina mave-ennätys, oli se sitten 100 tai 250 kiloa.
Ymmärsin tosin keskustelusta, että on kyse niistä ihmisistä, jotka parin vuoden punttailun jälkeen luulevat olevansa koviakin hemmoja. Sitten rehvastellaan ja naureskellaan vähän pienemmille ja heikommille. Varokaa vain, ettette itse syyllisty samaan.
Ja asiaan... Mua harvemmin potuttaa salilla mikään ja kun potuttaa, niin sitten potuttaakin ihan kaikki. Eli ihan oman pään sisäisiä asioita useimmiten nämä potutukset. Mä ainaskin menen salille ensisijaisesti keskittymään omaan reeniin, eikä sitä oikein jaksa häiriintyä muiden edesottamuksista. Mun reenipainoille voi vaikka tulla naureskelemaan ja osoittamaan sormella, enkä välttämättä edes huomaa mitään.
Mutta sitten taas... Joskus nämä naiselliset hormonit tekevät tepposet ja kaikki onkin ihan pielessä: musiikki on paskaa (se on paskaa aina, mutta kuka sinne salille menee musiikkia kuuntelemaan?), ihmiset on rumia ja ne haisee (ja minä itse myös), levypainoja on liian vähän, lukot on aina hukassa (vaikka ne olis ihan siinä naaman edessä), kaikki hyvät tangot on varattu ja mulle jää tietty se jäykkä paksu paskapötikkä ja hermo meneeeeaaaAAAAAAAAARG!