Mitään vakavia onnettomuuksia ei ole onneksi omalle kohdalle sattunut, korkeintaan tippunut levypaino jalalle tai jäänyt nahka tangon ja penkin tukirautojen väliin. Ehkä traagisin tapahtuma, mitä omalla salilla on tapahtunut, menee melkein 20 vuoden päähän. Nuorena jamppana treenattiin paikallisen mielisairaalan salilla, joka sijaitsi nuorten osaston tiloissa. Useiden kävijöiden vanhempia kuului sairaalan henkilökuntaan ja meille junnuille ilmainen sali oli enemmän kuin lottovoitto. Suurin osa ajasta saatiin treenata ihan omin nokkinemme, mutta joskus mukana oli myös sairaalan potilaita.
Yhtenä päivänä kävimme hakemassa kansliasta avaimen normaaliin tapaan ja jotenkin ilmapiiri siellä tuntui oudolta. Kuntoilimme ihan normaalisti ja lähdimme pois. Kotona kuulin sitten äidiltäni, joka oli vielä silloin siellä töissä, että yksi potilaista oli hirttänyt itsensä hyppynarulla kuntosalin nyrkkeilysäkin kattokoukkuun. Tämä oli siis tapahtunut vain muutamaa tuntia ennen meidän treenivuoroamme. Jollain tapaa tunsimme tämän hirttäytyneen jampan, satuimme kuitenkin salille monta kertaa yhtä aikaa. Hiljainen ja syrjään vetäytyvä kaveri se oli, eikä ihan syyttä talossa asiakkaana.