Untitled Document KOODILLA PAKKOTOISTO
GAZOZ.FI -10%
NIKOTIINIPUSSIT.COM - 5%
FITNESSTUKKU -15% USEISTA MERKEISTÄ | KOODI PAKKOTOISTO15

53 vuotias Jerry Ossi on kilpaillut ensimmäisen kerran kehonrakennuksessa vuoden 1998 SM-kisoissa. Kilpailu-uraa on siis takana nyt 25 vuotta ja pisimmillään Jerry on pitänyt ainoastaan parin vuoden tauon kilpailemisesta. Jerry on menestynyt hienosti kehonrakennuksessa kilpailu-uransa aikana niin amatööri- kuin ammattilaistasolla. Kehonrakennuksen 1. sijoja eli kultamitaleja löytyy yhteensä 17 kappaletta. SM-kisojen voittoja puolestaan neljä kappaletta ja näistä kaksi overall voittoa. Kolmas olisi kuulemma ollut lähellä, mutta yhtenä vuonna overall kilpailua ei järjestetty ollenkaan, ja tuolloin Jerry oli siis myös oman sarjansa voittaja. Jerry on kilpaillut SM-kisoissa yhteensä 9 kertaa ja neljän voiton lisäksi mainittavina sijoituksina löytyy kolme hopeaa, yksi pronssi ja yksi 4. sija, joka tuli ensimmäisistä kilpailuista (1998).

Jerry on kilpaillut ammattilaisena vuosina 2011-2015 yhteensä 6 pro kilpailua, joista neljänä kertana sijoitus on ollut top 10 joukossa. Kovin sijoitus IFBB Pro kisoista on 6. sija eli finaalipaikka Lontoossa vuonna 2011 järjestetyssä British GP kisan kevyemmässä pro sarjassa. Open pro sarjassa paras sijoitus on sija 9. vuodelta 2013, Suomessa järjestetyssä Nordic Pro kilpailussa

Luovuttuaan ammattilais statuksesta Jerry on sijoittunut SM-kisojen -90kg sarjassa 2019 vuonna 2. sijalle ja 2021 3. sijalle. 

Kaksi liitteenä olevaa vanhempaa kuvaa on Jerryn kolmansista SM-kisoista 2000 luvun alusta.

Kreatiinimonohydraatti 500 g -10% ja 15% lisäalennus koodilla pakkotoisto15

Kreatiini on suosituimpia ravintolisiä suorituskyvyn parantamisessa niin ammattiurheilijoiden kuin voimaharjoittelijoiden keskuudessa. Star Nutritionin Creatine Monohydrate on suosituin kreatiinimme.

Creatine Monohydrate sisältää 100% puhdasta, mikronisoitua kreatiinimonohydraattia erittäin laadukkaasta raaka-aineesta.

Kreatiini on luonnollinen aine kehon aineenvaihdunnassa. Sekä liha että kala sisältävät kreatiinia, mutta treenatessa paljon, voi kreatiinin optimaalinen saanti normaalista ruoasta olla hankalaa.

ZMA Star, 90 caps -20% ja 15% lisäalennus koodilla pakkotoisto15

ZMA sisältää sinkkiä ja magnesiumia – yhdistemä, joka on todella suosittu urheilijoiden keskuudessa lajista riippumatta.

Kroppa tarvitsee sinkkiä normaalien testosteronitasojen ylläpitämiseen ja immuunijärjestelmän toimintaan. Magnesium edistää proteiinisynteesiä, lihastoimintaa ja elektrolyyttitasapainoa. Näiden mineraalien nauttiminen parantaa myös unenlaatua, mikä on tärkeää kropan palautumiselle ja kehittymiselle.

Edellinen artikkeliASSAULT BIKE KATUHAASTE – POLTA 50 KCAL AIKAA VASTAAN // Jussi Vilkkilä
Seuraava artikkeliClarence Vs Toshiki – The Final Battle // Anime tyyliin tehty siisti video

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here