-90 yleinen ja masters +40
Tämä 42- vuotias Mikkelissä asusteleva nuorukainen on nousemassa ensimmäistä kertaa kisalavalle. Itse asiassa taitaa olla omalla kohdalla ensimmäinen kosketus kilpaurheiluun sitten 90-luvun puolivälin. Salitreenit aloitin armeijassa keväällä -98 ja ei varmaan kovin montaa yli 2 viikon taukoa sen jälkeen ole tullut pidettyä. Kuten sanotaan, niin treenaamisesta on tullut elämäntapa ja jälkikäteen katsoen voisi sanoa, että tekemistä on pystytty parantamaan hiljalleen jatkuvasti. Savolaisena voisi ehkä todeta, että onhan se alun perin aika huonoa ollutkin ja paikkansahan se varmasti jossain määrin pitääkin. Itse, kun opit tekemään asiat riittävän huonosti, niin korjailu kestää aikansa. Selityksenä voisi yrittää sanoa, että neuvoja oli vähän hankalakin löytää, kun treenaili 5000 ihmisen paikkakunnan kunnallisella kuntosalilla ja varustelukin luonnollisesti rajallinen siellä sekä tilojen että välineiden suhteen. Luonnollisesti tässä matkan varrella on ollut muutakin elämää, joka on pitänyt sopivasti kiireisenä.
Vuonna 2017 vaimoni aloitti opiskelun, rakensimme talon ja muutimme Mikkeliin. Näin myös edellytykset tavoitteellisempaan treenaamiseen paranivat. Lastenhoito (lapset tällä hetkellä 5-, 7- ja 8-vuotiaita) järjestyi helpommin ja salin varustelu luonnollisesti parani. Treeneihin tuli uutta motivaatiota ja tekemisen tasoa oli mielekästä nostaa. Bodypuolen kisat ja -kuviot ovat tulleet tutuiksi vaimoni kilpailuja seuraten ja vuosittain on sitten kierretty kisoja ja oltu tukijoukkona. Kun perheessä molemmat treenaavat tavoitteellisesti, on helpompi myös ymmärtää tekemisen vaatimukset. Useamman dietin sivusta seuranneena on myös realistinen kuva siitä mitä lavalle nouseminen vaatii.
2019 vuoden alussa mietittiin Tuuren Eepeen kanssa, että josko tästä nyt sitten lähtisi ihan kisaamista miettimään. Vaikka lavalle nouseminen ei ikinä ole iän puolesta myöhäistä, niin jossain vaiheessa sitä alkoi huomata, ettei tässä enää nuorrukaan. Rauhassa ja perheen sekä elämän ehdoilla lähdettiin etenemään. Vuoden lopussa painoa oli 108 kiloa ja alkuvuonna -20 mietittiin kisaamista syksyllä. Miksi ei? Laardia lähdettiin hiljalleen vuolemaan pois päältä. Sovittiin Esa-Pekan kanssa, että etsin keväästä eteenpäin itselleni valmentajan, kun hän ei uskaltanut ottaa vastuuta toisen tekemisestä samaan aikaan, kun itse rakentaa kuntoa samoihin kisoihin. Ymmärrettävää ja rehellistä tekemistä. Dietin lopussahan sitä saattaa olla jo vähän väsynyt ja nälkäinen…
Loppupätkä jäi sitten Kirjovaaran Sampon vedettäväksi. Tuttu, arvostamani kisaaja, valmentaja ja ihminen oli varsin luonnollinen valinta valmentajaksi. Toukokuun alussa paino keikkui satasen kieppeillä ja siitä on tultu kuin raiteilla kohti ysikymppiä ja sinnehän sitä mennään mihin on sovittu.
Matka kohti kisoja on ollut mielenkiintoinen ja antoisa. Elämää on eletty, töitä tehty ja mustikoita poimittu pitkälti entiseen tahtiin. Odotan innolla lavalle pääsyä ja samalla myös suuresti arvostamani lajin muiden urheilijoiden näkemistä ”samalta tasolta”. Kisojahan olen käynyt katsomassa useampanikin vuonna ja kaveripiirissä on useampiakin kisaajia, mutta itse tämä homma on tehtävä, että siitä aidon kokemuksen saa. Samallahan sitä näkee mihin sitten asettuu kehonrakentajana tässä hienossa porukassa.
Perheelle ja läheisille suuri kiitos, että olette jaksaneet! Tätä touhua tehdään yhdessä ja kaikki onnistuu, kun yhdessä tarpeeksi halutaan.
Tavoitteena on itse olla mahdollisimman hyvässä kunnossa lavalla, saada esiintyminen riittävään kuosiin ja päästä kokemaan kisafiilis. Myös tulevaisuuden kisaajille rohkaisuksi: Miksi et aloittaisi jo tänään?
Tsemppiä kaikille syksyn kisaajille loppurutistukseen! Kultsalla nähdään!
Instagram @jropp1
kuvat @_ohwowpictures_ Henri Tullinen
