Untitled Document GAZOZ.FI -10% | KOODI PAKKOTOISTO

Aina löytyy parannettavaa. Treenitaustaa voi olla paljon tai vähän, mutta se on varmaa, että jokaisella on opittavaa treenaamisesta, ruokavaliosta ja levosta. 

Oikeaoppinen harjoittelu, ruokavalio ja lepo muodostavat peruskallion, jolle jokainen meistä rakentaa oman treeniuransa. Jos tämä peruskallio rakennetaan huonosti, tuloksena on hatara rakennelma, joka voi sortua, esimerkiksi ylirasituksen tai loukkaantumisten muodossa.

Kokeneinkin treenaaja tarvitsee joskus apua päästäkseen yli tasannevaiheista ja saadakseen puolueetonta palautetta tekemisestään ja kehittymisestään ja vastaavasti aloitteleva treenaaja tarvitsee apua ja tukea välttääkseen pahimmat karikot ja kivikot treenipolullaan. 

Jari Bull Mentula valjastaa yli 25-vuotisen kuntosali- ja valmentajauransa käyttöösi Process BAO -valmennuksessa!

Miten Process BAO sitten toimii käytännössä?

Process BAO on 17 viikon valmennus, jonka aikana panostetaan kehittymisen kulmakiviin, treeniin, sitä tukevaan ruokavalioon lepoon ja tietysti siihen kokonaisvaltaiseen oppimiseen. Mukana uutena on nyt myös reverse diet, jonka avulla pitkään dieetillä tai toistuvilla dieeteillä hidastettu aineenvaihdunta saadaan nostettua sellaiselle tasolle, että kehittyminen on ylipäänsä mahdollista.

Ohjelmat päivittyvät koko valmennuksen ajan tiuhaan tahtiin 1-2 viikon jaksoissa. Valmennuksen aikana tutustutaan erilaisiin treenimetodeihin, tehokeinoihin ja siihen, miten oikeasti treenataan lihaskasvu mielessä. Ruokavalio päivittyy treenien mukana ja lisäksi valmentajat tuottavat jatkuvasti infopläjäyksiä, tietopaketteja ja muuta materiaalia kehityksesi tueksi. Valmennuksessa ydintarkoituksena on, että sinä ymmärrät miksi asiat tehdään kuten tehdään. 

Valmentajat ovat käytössäsi koko valmennuksen ajan ja tiiviisti mukana seuraamassa kehitystäsi ja tukemassa matkaasi eteenpäin.

Moni on valmennuksen aikana oivaltanut myös isoja asioita omasta elämäntavastaan ja moni on päässyt jatkuvasta dieettaamisen kierteestä. Lopultahan kukaan ei voi kehittyä jos 80% vuodesta vietetään yrittäen kiristellä kuntoa. Sanomattakin selvää, että jos aina ollaan dieetillä, lopputulemana kunto ei ainakaan kiristy…

Ensin pitää tehdä pohjatyö kunnolla, eli viettää kunnon kehityskausi, jolloin syödään tarpeeksi, treenataan kovaa ja levätään riittävästi. 17 viikkoa on vielä lyhyt aika kehityskaudelle, mikäli sitä ennen on dieetattu paljon ja toistuvasti. Sen vuoksi Process BAO avaa ovet jo kulttimaineen saavuttaneeseen Bull’s All Outiin, joka on jatkuva valmennus. Bull’s All Out on suljettu yhteisö, johon pääsee mukaan vain osoittamalla, että on valmis tekemään töitä ja oppimaan, eli käymällä Process BAO -valmennuksen läpi. Bull’s All Outissa voi sitten valintansa mukaan jatkaa kehitystä tai jos kroppa ja aineenvaidunta ovat valmiita, voi myös ryhtyä rasvanpolttotalkoisiin!

Process BAO on siis täysin itsenäinen valmennus, jossa kehityt maksimaalisesti, treenaat kovaa ja syöt treeniä tukevasti, mutta se toimii myös oppimisen polkuna, joka avaa sinulle ovet Bull’s All Outiin, jolla puolestaan voit viedä saliharrastuksen niin pitkälle kuin ikinä haluat, vaikka fysiikkalavoille tai voimailukisoihin asti!

Process BAO alkaa 20.5.

Edellinen artikkeliDMITRY KLOKOV – 101kg tempaus yhdellä kädellä
Seuraava artikkeliMY SECRETS ON INSTINCTIVE TRAINING.