Untitled Document GAZOZ.FI -10% | KOODI PAKKOTOISTO

Moi!

Tässä kilpailija esittelyni ja pari kuvaa tämän hetken kunnosta.

Anne-Mari Kuusiluoma

Olen 43-vuotias Prosessikoordinaattori Hämeenkyröstä. Sarjana Naisten kehonrakennus.

Tuleva SM-kilpailu on ensimmäinen kilpailuni. Takana on jo neljä kisadieettiä, mutta niistä kahdessa kisa on peruuntunut ja kaksi päättynyt vakavaan sairastumiseen. 2017 syksyllä kisadieetti päättyi neljä viikkoa ennen kisaa rintasyöpädiagnoosiin ja 2019 vain muutama päivä ennen SM-kisaa jouduin teho-osastolle hyperglykemian vuoksi. Toipumiseen täysin kului lähes vuosi ja nyt on aika koittaa uudelleen. 

Valmentajanani toimii Markku Metsälä ja olemme tehneet yhteistyötä jo reilu viisi vuotta. Viimeinen vuosi on keskitytty kehittämään heikkouksia eli omalla kohdallani jalkoja sekä pakaroita. Ja saamaan tasapainoisempi kokonaisuus lavalle.

Tavoitteena on kisata myös kansainvälisesti ja tavoitella Pro-korttia. Muita harrastuksia ei tällä hetkellä ole vaan kaikki satsaus on nyt kehonrakennuksessa. Valmentajan lisäksi taustalla tärkeänä tukena toimii aviomies.

EAA+ Amino, 400 g

EAA+ Amino, Delta Nutritionin aminohappo lisä, joka on vahvistettu betaiinilla ja glutamiinilla. Saatavilla useissa loistavissa mauissa ja sopii täydellisesti käytettäväksi treenin jälkeen. 

  • Välttämättömät aminohapot vapaassa muodossa
  • Betaiini ja glutamiini
  • Useita hyviä makuja
  • 33 annosta per purkki
Edellinen artikkeliJaani Länsiön opeissa
Seuraava artikkeliSKL SM 2021 kilpailijaesittely – Paula Ranta