Heippa! Vihdoin minun esittely.
Olen Mikkeliläinen Anna Ropponen ja lajini on Wellness Fitness. Lajissa olen kilpaillut aina vuodesta -18, kun laji rantautui Suomeen. Palkintokaappiin on tullut ihan mukavasti täytettä ja muiden sijoitusten ohella myös 9 voittoa. Tavoitteena PRO-kortti, josta olen kolmesti päässyt kilpailemaan Over allissa, mutta se vielä uupuu. Arvokisoista merkittävimpänä kotiin tuomisena pidän MM hopeaa sekä viime syksyn voittoa Ruotsin Gasp Classic Pro Qualifierista.

Minua on aina kiehtonut ihmisen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kehittäminen ja rakastankin treenata kovaa ja ylittää itsensä. Kilpaurheilutaustaa on lapsuudesta saakka ja nykyinen laji vaatii sopivasti mielenlujuutta ja haastaa myös henkistä kanttia. Kilpailen aina itseäni vastaan ja nousen lavalle vain, kun olen parempi kuin edellisellä kaudella. Tässä vaiheessä ainakin näyttää lupaavalta ja en malta odottaa kisakauden alkua. Suunnitelmissa on käydä SKL ja Ruotsin kisat syyskuussa.
Hyvinvointi kulkee edelleen mukana myös päivätyössäni sillä, työskentelen nuorten psykiatrisella ja toimin sivutoimisena yrittäjänä tehden valmennuksia.

Omasta valmennuksestani pitää huolta Jari Mentula, jonka kanssa viime syksynä aloitettiin valmennusyhteistyö. Tavoitteenna tosiaan saada paras mahdollinen kehitys ja se PRO kortti.
Arkeni on varsin hektistä, mutta juuri minun näköistäni. Kotona minulla on kolme ihanaa liikkuvaa lasta sekä aviopuoliso Jani, jolla on myös kokemusta kehonrakennuksessa kilpailemisesta. Mieheni on suurin tuki ja turva sekä arkemme pyörittämisessä että kisaamisessani.
Vapaa-ajallani, kun sitä vielä tosiaan joskus jää, harrastan moottoripyöräilyä, sekä rakastan leipoa, laittaa ruokaa ja liikkua luonnossa. Onneksi kotoa löytyy suurperhe niin saan aina inspiraation iskiessä kokeilla jotain uutta myös keittiössä. Myös politiikka on intohimoni ja kisaamisen jäädessä, tarkoitus on siirtyä enemmän politiikan pariin. Tällä hetkellä olemme vielä liikkuva perhe ruuhkavuosien keskellä. Perheessämme harrastaminen oman lajin ja mielenkiinnon kohteen parissa on elämäntapa, jota toteutetaan yhdessä ja pyritään jokainen tukemaan toinen toisiamme. Vaikka urheillaankin, niin se tehdään perheen ehdoilla.
Eiköhän me saada taas hyvät kisat aikaan. Tulkaahan katsomaan.
Nähdään syyskuussa!