Untitled Document GAZOZ.FI -10% | KOODI PAKKOTOISTO

Katja Rantala
Sarja: Bikini
Asuu Vihdissä
34-vuotta
Treeniä takana kuutisen  vuotta.

Minut salille & kisamaailmaan toi tippuminen hevosen selästä. Sen tuomat  hiusmurtumat säikäyttivät niin etten enää uskaltautunut hevoslajin  pariin. Lisäksi elämäntavat huusivat muutosta ja lähdin tekemään  “elämäntapa remonttia” .

Tarkoitus oli kohentaa omaa kuntoa alkuun sekä lisätä hyvinvointia &  jaksamista.Melko pian itsensä haastaminen,kehittäminen tavoitteita asettaen alkoi tälläkin elämän osa-alueella kiinnostaa & kisoihin  tähtääminen alkoi. Jäin koukkuun! Tässä lajissa ja elämässä yleensäkkin voi kehittyä aina ja  asettaa  uusia päämääriä. En enää vaihtaisi vanhoihin ruokailu tottumuksiini,  keho myös jaksaa ja voi paremmin kun tukilihakset ovat kunnossa.

Tavoitteenani on finaalipaikka & se kirkkain pokaali. Tulevaisuudessa 
haaveena on päästä edustamaan Suomea myös ulkomaille. Kisalavalla pyrin olemaan jokaisessa kisassa paras /parempi versio itsestäni kuin edellisissä kisoissa niin kunnolta kuin esiintymiseltäkin, viimeisteltyä kisaluukkia unohtamatta.

Työ: Erityisluokan opettaja,liikunnanohjaaja & yrittäjä.

Vapaa-aikana harrastan ulkoilua,matkustelua & monenmoista nikkarointia 
sekä puuhaa pojan kanssa.

Dieetille lähdin maaliskuun puolivälissä. Vielä kiristellään kuntoa. Parhaani teen loppuun saakka. Itse jännitän esiintymistä jonkinverran & tämä laji tuokin mukanaan itsensä haastamista monellakin osa-alueella.

Nämä ovat toiset kisani bikinissä. Liikunnan iloa  jokaiselle toivottaen,  Katja Rantala

T.Katja Rantala

24 x Latitude 65, 330 ml Fjällen

Energiajuomia on monia, mutta Latitude 65 erottuu joukosta energiattomalla, sokerittomalla juomalla, joka on myös ihanan hiilihapotettu ja sisältää 180 mg kofeiinia tölkkiä kohti. Mauissa on selkeä pohjoismainen inspiraatio, joka lisää makua.

  • 180 mg kofeiinia
  • Ihanan hiilihappoinen
  • Sokeriton
  • Energiaton
Edellinen artikkeliSKL SM kilpailijaesittely // Juho Kuusisto
Seuraava artikkeliSKL SM kilpailijaesittely // Adele Arvonen