Untitled Document GAZOZ.FI -10% | KOODI PAKKOTOISTO

Olen Mikkeliläinen Anna Ropponen ja lajini on Wellness Fitness. Lajissa olen kilpaillut aina vuodesta -18, kun laji rantautui Suomeen. Palkintokaappiin on tullut ihan mukavasti täytettä ja muiden sijoitusten ohella myös seitsemän voittoa. Arvoikisoista merkittävimpänä kotiin tuomisena pidän MM hopeaa.

Kuva: Sami Tynkkynen

Viime vuonna kisasin keväällä Fitness Classicissa käyden myös EM-kisat ja päädyinkin jatkamaan kautta suoraan NPC:n puolelle ja palkintokaappiin tulikin mukavasti täytettä myös NPC:n puolelta myös Tamperelleelta SKL kisoista, kuin Tanskan ja Norjankin kisoista. NPC:n puolelta tulikin värisuora, kun Tampereelta ja Ruotsista tuli Pronssia, Tanskasta kultaa ja Over all voitto sekä Norjasta kultaa ja viimeisestä kisasta hopeaa. Pro kortista pääsin myös taistelemaan Norjassa, mutta siihen ei vielä rahkeet riittäneet.


Minua on aina kiehtonut ihmisen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kehittäminen ja rakastankin treenata kovaa. Kilpaurheilutaustaa on lapsuudesta saakka ja nykyinen laji vaatii sopivasti mielenlujuutta ja haastaa myös henkistä kanttia. Kilpailen aina itseäni vastaan ja nousen lavalle vain, kun olen saanut paremmaksi kuin edellisellä kaudella. Tässä vaiheessä ainakin näyttää lupaavalta ja en malta odottaa kisakauden alkua. Suunnitelmissa on käydä SKL ja Ruotsin kisat syyskuussa. Hyvinvointi kulkee edelleen mukana myös päivätyössäni sillä, työskentelen nuorten psykiatrisella ja toimin sivutoimisena yrittäjänä tehden valmennuksia.


Omasta valmennuksestani pitää huolta myös tällä kaudella Sara Karhunen ja homma toimii edelleen paremmin kuin hyvin. Arkeni on varsin hetkistä, mutta juuri minun näköistäni. Kotona minulla on kolme ihanaa liikkuvaa lasta sekä aviopuoliso Jani, jolla on myös kokemusta kehonrakennuksessa kilpailemisesta. Mieheni on suurin tuki ja turva sekä arkemme pyörittämisessä että kisaamisessani.


Vapaa-ajallani, kun sitä vielä tosiaan joskus jää, harrastan moottoripyöräilyä sekä rakastan leipoa, laittaa ruokaa ja liikkua luonnossa. Onneksi kotoa löytyy suurperhe niin saan aina inspiraation iskiessä kokeilla jotain uutta myös keittiössä. Koko perheelle harrastaminen oman lajin ja mielenkiinnon kohteen parissa on elämäntapa, jota toteutetaan yhdessä ja pyritään jokainen tukemaan toinen toisiamme. Vaikka urheillaankin, niin se tehdään perheen ehdoilla.

Eiköhän me saada taas hyvät kisat aikaan. Tulkaahan katsomaan.
Nähdään syyskuussa!

Edellinen artikkeliSKL SM kilpailijaesittely // Ossi Riekkinen
Seuraava artikkeliSKL SM kilpailijaesittely // Alice Lubitch